Mysteeri, osa 2

Maanantaina lähdettiin iltavuoron jälkeen vielä mökille tiistain vapaapäivää viettämään. Siinä 22-23 maissa koirat nujusi pihassa, sai hevosen luut pakastimesta ja söi niitä kun minä lämmitin saunaa. Saunan jälkeen mentiin sisälle, töppönen hyppäsi sohvalle makaamaan. Touhusin siinä jotakin kunnes rupesin katsomaan, että koiralla on joku heleän punainen nauha etutassulla, mistä se on punaista kudetta löytänyt kun ei täällä ole sen värisiä leluja eikä vaatteita. Sehän olikin verta, ja tassua hetken käänneltyäni totesin, että veri tuleekin kuonosta. Nenästä. En tähän mennessä ollut edes tiennyt, että koiriltakin voi tulla verta nenästä (no, miksipä ei voisi?). Joka tapauksessa sanotaanko, että mielestäni joku haava jalassa on vain haava jalassa, olkoon kuinka suuri ja pahasti verta vuotava tahansa. En varmaan menisi järin paniikkiin, luottaisin, että se voidaan korjata. Mutta veren tuleminen jostain sellaisesta ruumiin aukosta, mistä sitä ei kerta kaikkiaan kuulu tulla, on aivan eri asia. Nenän lisäksi topkolmosessa olisi siis varmasti myös esim. silmä ja korva. Ahdistavuuden multihuipentuma, veri voi tulla jostain koiran uumenista mitä ei niin vaan langalla ja neulalla suljeta niin kuin sen jalan haavan voi vaan kursia kokoon.

No, se loppuu kohta, päätin. Kylmäsin sitä pakastevihannespussilla ja yritin paperilla tukkia vuotoa, mutta mikään ei auttanut yhtään. Koiraa se ei tuntunut lainkaan häiritsevän, se oli kaikin tavoin aivan normaali. Välillä hetken luulin, että nyt se tyrehtyi, mutta viimeistään koiran lähtiessä liikkeelle tirskahti uusi tippa. Ei se mitenkään valtoimenaan siis vuotanut missään vaiheessa, ja sellaista heleän punaista vaaleaa se oli, mutta ei se kyllä myöskään loppunut. Se tahri kaiken missä koira makasi tai käveli. Yöllä kävin monta kertaa potkaisemassa koiran jalkeille, pelkäsin, että se vuotaa kuiviin. Google löysi vaikka mitä kivoja ja vähemmän kivoja diagnooseja, ja kaikkein varmin olin siitä, että nyt sillä todella on se kasvain päässä ja se siellä vuotaa. Syyskuussa etutassusta leikattu patti kasvoi kuukaudessa takaisin, ja se outo ystävänpäivän kohtauskin selittyisi sillä. Hyvä etten tarttunut lapioon ja ruvennut mökin pihaan kuoppaa kaivamaan.

Aamuyöstä sain vähän nukuttua, ja sitten ei tehnyt mieli lainkaan nousta katsomaan tilannetta. Olisiko se loppunut? Entä jos koko koira on nukkuessani kuollut? Miksi tällaista taas tapahtuu? Mun koirat on vuosia olleet hyvin terveitä ja nyt sitten selvästi mennään senkin edestä, vuoden aikana on käyty lääkärissä enemmän kuin kaikkina aiempina vuosina yhteensä.

Klinikalle saatiin aika iltapäiväksi. Aamulla koira alkoi selvemmin myös kakoa, pärskiä ja saada reverse sneezing -ryystökohtauksia, mutta kai nyt, kun toinen sierain on täynnä verta. Koiran hypätessä sohvalle veritipat lensi kaaressa seinälle. Koira alkoi myös hieroa kuonoa etutassulla. Erityisen kipeän oloinen se ei silti ollut, kävi tarpeillaan ja olisi osallistunut mun aamiaiseen. Sienen touhuja se ei kuitenkaan jaksanut yhtään, joten aivan normaali vointikaan sillä ei ollut.
 

Sieni painoi 19,1kg tms, käytin sen ensin vaa'alla. Töppönen 16,5kg tai jotakin sellaista. Klinikalle mennessä se oli ihmeen lunki ja antoi vastaanottohuoneessa lääkärin ihan suosiolla koskea, woot! Viimeeksi se on käynyt tuolla osteopaatilla joten ehkä hyvä kokemus oli nytkin sen mielessä. Ja sitten se taas alkoi: kaikki aivan täydellisen normaalia. Sydän- ja keuhkoäänet, lämpö, silmät, korvat, suu. Ei ruuansulatuskanavan oireita, ei vuoda verta mistään muualta, ei koskaan ole ollut mitään syytä epäillä mitään hyytymisongelmia. Verinäyte otettiin ja tulehdusarvot ym kaikki aivan normaalia, ne hyytymistekijät kanssa. Sen jälkeen rauhoitettiin koira ja ell pääsi katsomaan sinne nenään. Ihan täynnä jotain veristä huttua se oikea puoli, vasen sierain vain hieman punoittaa. Ihan hieman se jostain vuoti suun puolelle, mutta pääasiassa ongelma sieraimessa. Suu täysin normaali, hampaat ja ientaskut kunnossa, hampaat sai erityiskehuja tosi hyvästä kunnosta (pyysin että katsoo samalla takahampaat sillä silmällä, tartteeko varata aikaa hammaslääkärille, olen sitä joskus miettinyt), eli ei siis mikään hammasjuuri tulehtunut tms että voisi johtua siitä. Ei mitään reikää myöskään kitalaessa, jos se olisi sitä luuta syödessä saanut jonkun sirun tai tökännyt kepillä. Korvien ja suun kautta katsottiin niin syvälle kuin pystyi, korvatkin oli tosi puhtaat.

No sitten röntgeniin, piti laittaa vähän lisää rauhoitusainetta välissä. Kuvasivat hammasröntgenillä useamman kuvan, ei mitään löydöksiä kuonon alueella. Sen jälkeen ell vielä tähysti sitä nenää, laite ei vain yltänyt aivan perille saakka, ja sinne jäi sellainen pieni katvealue näkemättä. Kuitenkin se mitä näkyi, ihmeen siistiä ja kaikin puolin hyvännäköistä. Nenää huuhdottiin viisi kertaa, veren tulo ehkä näytti jopa vähenevän, ei ainakaan yhtään villiintyvän siitä. Sekin ulos tuleva huuhteluaine oli ihmeen siistiä ja puhdasta, ei mitään hiekkaa, jyviä eikä mitään, ei kerrassaan jälkeäkään vierasesineistä. Eikä onneksi myöskään siis mistään kasvaimista. Mutta mikä helvetti sen nenään on käynyt?! Se on vähän niinkuin saanut turpaansa ja nenä on täynnä veristä huttua, mutta missään ei ole muuten mitään vikaa eikä jälkeäkään selitykseksi. En alun perinkään uskonut, että se olisi iskenyt naamaansa mihinkään Sienen kanssa leikkiessä tai itsekseen touhutessa. Se kiljuu kuin piestävä sika vähemmästäkin, ja esim. rauhoitusainetta (kirvelee) reiteen pistettäessä Sieni vähän vinkaisee ja tämä aina ulvoo kuin jalkaa irroitettaisiin, niin teki nytkin ja sanoin, että tollasen huudon olisin kuullut sinne saunaankin jos se olisi naamallansa jonnekin törmännyt ja tämä johtuisi siitä. Mudin elämässä kaikki tapahtuu niin tunteella ja jos mudia sattuu, mudia sattuu isosti ja se kuuluu naapuripitäjään saakka. Lisäksi se ei ole yhtään sellainen koira, että se nyt ylipäänsä naamaansa mihinkään kolauttaisi, sellaiset rahvaanomaiset onnettomuudet tapahtuu typerille Sienille!

Paitsi että mysteeriksi jäi mikä siihen pisti, melkein enemmän mua ahdistaa se, miksi se ei ole melkein vuorokaudessa hyytynyt? Luuta nurtsilla pyöritellessä se on hyvin voinut saada jonkun ruohon korren tai heinän jyvän myös nenään, mutta miten sellainen voi aiheuttaa niin suuren vahingon ja miksei se lopu, miten se siellä nenässä oikein pyörii ärsyttämässä? No ilmeisesti nyt saamieni viestien perusteella limakalvolla ei tartte olla isoakaan möykkyä niin voi hiertää ja pahasti. Haluaisin silti syyn ja selityksen, raastavinta on se, että kaikki jää auki. Taas. Sanoin lääkärille, että enhän mä uskalla enää päästää niitä pihalle lainkaan kun kaikkea voi sattua, ja hän totesi, että siltä se joskus tuntuu, mutta elämä on sellaista, eikä sitä voi pelätä.

K-vitamiinia suoraan suoneen hyydyttämään verenvuoto, antibioottikuuri 10vrk. Tämän illan todennäköisesti pärskii verensekaisena sitä keittosuolaliuosta millä huuhdeltiin, mutta huomenna pitäisi verenvuodon loppua. Jos ei lopu, tai loppuu ja alkaa uudestaan, sitten seuraava askel on viedä se oikeaan tähystykseen, joista lähimmät on Jyväskylässä tai Helsingissä. Oletus on nyt se, että sinne katvealueeseen jäi jotakin. Se voi tulla sieltä itsestään pois tai jos ei, niin se sitten näkyy myös eli jossain vaiheessa verenvuoto alkaa uudestaan ja/tai nenästä alkaa tulla vihertävää räkää tms. Eli jos oireet nyt loppuu eikä palaa, voidaan olettaa että nenä on ok. Jos oireet jatkuu, tähystys olisi hyvä tehdä mahdollisimman pian, ell kertoi että jollain koiralla joskus roska oli ehtinyt varsin "juurtua" limakalvoon eikä sitä meinannut saada millään pois sieltä. Onneksi nyt on vasta alkuviikko niin ei mene päivystyshommiksi viikonloppuna, vaan ehtii ennen sitä. Toivon suuresti että tämä nyt tokenee ilman, mun vapaapäivä kun oli tänään... koiran sieraimen tähystys ei liene mikään lakisääteinen syy saada ex tempore vapaata töistä enkä tiedä kuka sen sinne sitten vie kun tuota matkaa kuitenkin on sen verran, että ihan tunti pari ei riitä kuin auton starttaamiseen. :(

Sai herätteen. Aikaa oli mennyt yli kolme tuntia pitkälti ylitöiden puolelle, ja Tapiolan suorakorvauskaan ei ollut enää käytössä. Yllätyin laskun pienuudesta, oletin jotain 300-400e summaa mutta parilla sadalla selvittiin. ELL kirjoitti papereita ja koira siinä rupesi heräilemään. Jos se aiemmin oli ollut suorastaan sosiaalinen itsekseen, niin nyt oli sellainen ilme, että ojennapa käsi tänne niin mää sut tapan. Kotona kannoin sen suoraan mökkiinsä, kevythäkin ovelle, ja sinne paineli jatkamaan unia. Pissillä käytiin ehkä tunnin kuluttua kotiutumisesta ja äsken, ei halunnut vieläkään yhtään pitemmälle vaan kääntyi heti takaisin sisälle. Oli kuitenkin ihan tolkuissaan niin tarjosin pienen tilkan kissanruualla maustettua vettä, halusin saada sen juomaan kun ei varmasti ole tänään juonut lainkaan (se on tosi huono juomaan ylipäänsä). Kelpasi hyvällä halulla ja olisi ottanut lisääkin, en antanut, oli puhetta, että tän illan voi olla syömättä kun sitä rauhoitusainetta laitettiin lisää ja nukkui varsin syvää unta klinikalla. Verta ei ole enää tässä kämpässä pitkin seiniä eikä juuri lattiallakaan, mutta niiskuttaa jonkun verran ja paperilla koettaessa pieni tahra siihenkin tuli. Lopu, lopu nyt.

***

Viime viikolla jostain mieleeni tuli ajatus, miten paljon helpompaa meidän vaellusreissulla olisi ilman mudia. Se voisi jäädä porukoille hoitoon. Tuli kauhean paha mieli, se tuntuu jotenkin petolliselta, väärältä, luovuttamiselta. Sain hyvin erilaisia kommentteja: ei se koira ymmärrä mistä jää paitsi ja totta kai sen voi jättää pois, ei pidä tehdä itselleen turhia ongelmia. Ja toisaalta joku sanoi, että kannattaa ajatella sitäkin, että joskus tulee se päivä, kun koiraa ei enää voi ottaa mukaan vaikka kuinka haluaisi, joten kannattaisi nauttia niistä yhteisistä vuosista mahdollisimman paljon yhdessä. Asia oli vielä mietinnässä, olin ehkä jo kallistumassa siihen, että ajattelen että tämä on Sienen reissu ja Sieni pääsee ainoana mukaan. Rauhoitusaineen vaikutusta odotellessa ja kun koira sitten rojahti pää mun jalalle, ihan niin kuin tässä kuvassa, ja veret tirskui mun kengälle, nieleskelin kyyneliä ja kuiskasin, että nyt et kuole, sun on pakko päästä meidän mukaan lappiin. Mä en enää ikinä mieti, miten paljon helpompaa joku asia olisi ilman sua. Olkoonkin että se on totta, mutta joskus todella tulee se päivä, kun suakaan ei enää ole, ja sitten on myöhäistä enää katua.