lauantai 27. huhtikuuta 2013

Positive is not permissive

Totaalinaksuttelijoiden suosikki ja mua jotenkin kauheesti ärsyttävä iskulause positive is not permissive oli kyllä tänään päivän sana. Ja itse olen ollut ihan uuno ja nimenomaan sallinut ihan ihme juttuja...!

Eli pk-yhdistyksemme järkkäämällä Sari Kärnän jälkikurssilla. Pidän itse Saria tosi positiivisena kouluttajana, nätisti sanottuna kukkahattuna moneen perinteiseen pk-harrastajaan verrattuna :) - lisää voi lukea esim. hänen kotisivuiltaan. Ja nimenomaan positiviisessa mielessä, järkkäsinhän itse viime syksynä holskuille Sarin hakukoulutuksen ja kuukauden päästä meillä on uusi viikonloppu, jo viime syksyllä varattu. Lämpimästi siis suosittelen ko. kouluttajaa! Varsinkin (pitkäkarva)holskuille tollanen operantti ja positiivinen lähestymistapa sopii paremmin kuin hyvin.

Alkuun käytiin vähän teoriaa, kaikki periaatteessa aika lailla tuttua mutta oksennus tuloo silti:

-alkeet (pennun eka kesä, oli kyseessä sitten syksy- tai kevätpentu tai mitä tahansa, niin se eka kesä silti)  pellolla pelkkää namitettua suoraa, tavoitteena että koiralla on
     a) rytmi
     b) käsitys "jälki jatkuu eteen" = ei pyöri eikä hyöri jäljellä, ei yritä palata takaisin päin nameille
     c) motivaatio & keskittyminen
     d) ohjaaja osaa lukea koiraa (koska on jäljellä, koska hukalla)
     e) koira ei sotke jälkeä hakuun. Sarin "ykköslaji" on haku jota tehdään metsässä, joten jälki pysyy aluksi   vain pellolla.

-esineilmaisu opetetaan ehdottomasti erillään jäljeltä
-koira saa valita ilmaisutavan aivan vapaasti (ei koske peltojäljelle tähtääviä), esim. kepille pysähtyminen/istuminen/maahanmeno ilman että ottaa kepin suuhun, kepin ottaminen suuhun ja sille pysähtyminen tai ohjaajaa kohti tuominen. Koira saa tehdä sille kepille oikeastaan mitä vaan paitsi pureskella sitä säpäleiksi.
-esinemotivaatio pitää olla kova, koiran pitää todella haluta löytää ne ihanat kepit
-Sarin nykyinen kisakoira pysähtyy kepille ja ottaa sen suuhun. Koira ei tykkää noutoliikkeistä missään, joten sen ei tartte todellakaan tuoda sitä keppiä ohjaajalle. "Mä voin aivan hyvin palvella sitä täällä metsässä tässä vaiheessa". Ohjaajalla on pakasterasia, jossa on kissanruokapussi, ja ohjaaja tiputtaa tän rasian siihen kohtaan mistä keppi löytyi. Koira on sillä aikaa jo lähtenyt keppi suussa hiipimään. Ohjaaja menee koiran luokse ja ne vähän vaanii toisiaan, koira tiputtaa kepin johonkin ja ohjaaja menee hakemaan sen ja heittää sen uudestaan jne. Heitto on tälle koiralle ihan ykkönen ja se vaanii ihan fiiliksissä just kuten maaniset bortsut tekee ;). Kysyttiin, miten kokeessa uskaltaa pelata ilman pelkoa että aika loppuu, mutta kyllä sitä kuulemma kierroksen pari uskaltaa joka kepillä. Sitten ohjaaja ottaa kepin itselleen taskuun ja käskee koiran sinne pakasterasialle, koira menee maahan, saa vähän kissanruokaa ja helteellä vettä erillisestä vesipullosta. Rasia toimii merkkinä missä keppi oli ja mistä jälki jatkuu, ja ohjaaja ei kepillä leikkiessään koskaan heittele keppiä koskemattomalle alueelle, vaan aina sinne mistä tultiin (=jälki ei sotkeennu). Rasia toimii merkkinä mihin jäätiin ja siitä on helppo jatkaa jäljestystä. Kuulosti tosi hasardilta mutta sain mennä ko. koiran jäljelle mukaan ja sehän toimi ihan sairaan hienosti. Sekä koira että systeemi. Loppupalkkana kokeessa ohjaajalla on usein random keppi taskussa valmiina, johon hää vaihtaa sen kutoskeppiin, treeneissä koira voi pitää kutoskepin itse ja nytkin se kantoi sen sieltä hornan kuusesta autoon ja sai viedä häkkiinsä. Tosin siinä vaiheessa se oli jo aika hammastikuksi silputtu eikä sillä ollut enää isoa osaa mukana. Ei siis todella pidä rajoittua "sehän ilmaisee maahan menemällä koska mä käsken niin" -ajatuksiin, vaan vain taivas on rajana ja pitää kehittää omalle koiralle sopiva systeemi!

-hukan tullessa (tai alkeistasolla kun koira vaan nostaa pään ylös ja katselee/vetää muualle) ohjaaja pysähtyy eikä tee yhtään mitään. Ohjaaja on aivan eleetön, ei yhtään auta, ei hermostu, ei mitään. Muutama alkeistason ohjaaja oli tänään ongelmissa kun niin teki mieli sitä ekoja kertoja jäljestävää koiraa ohjata kädellä näyttämällä, että katso tonne alas päin, siellä niitä nameja olis tarjolla, kun koira pälyili yleisöä tms. Mutta ohjaajan on vaan maltettava olla aivan passiivinen heti alusta asti, muuten koira tulee jatkossakin tarttemaan kannustusta tai apuja. Jos kyse on siitä, että koiralla ei ole motivaatiota jäljestää eikä se "ole huomaavinaan" jälkeä siksi, siihenkään ei auta että ohjaaja osoittelee kädellä sinne, vaan motivaatio (nälkä) pitää korjata ihan erikseen.

-kysyin äänen käytöstä ja Sari on aika hiljainen (paitsi kepillä pelatessa). Hukan tullessa ja jäljen uudelleen löytyessä ei sanota mitää, jos se oli sellanen koiran mitan verran tehty tarkistus ja uudelleen jäljelle palaaminen. Ohjaajan liike (löysä liina) toimii riittävänä vahvisteena. Jos koiralle tulee oikeasti iso hukka ja jälkeä etsitään tyyliin 15min, niin sitten sen uudelleen löytyessä saa kehua äänellä. Moittimista ja kaikenlaista "nyt töihin siitä!" -painostamista kysyessäni vastaus oli tuima päänpudistus ja jyrkkä ei. Siitä lisää myöhemmin.

-jos eläin ei tee jotain (koskee myös tottista ym)
     1) ei osaa = opeta, älä suutu
     2) ei halua = motivaatio kuntoon, älä suutu
     3) ottaa häiriötä tms = 1 = opeta, älä suutu
Sarilla siis hyvin tiukka linja ohjaajan hermostumiseen ja minkäänlaiseen suuttumiseen. Helppoa se ei toki ole, mutta asiaan tulee kiinnittää paljon huomiota ja harjoitella! Kaikki lähtee siitä että harrastus on kivaa.

-janan opetus kohteen avulla: peltojälkeä pentuna tehneille paalu on luonteva valinta. Paalu siis metsään kanssa, ja myöhemmin sen voi vaihtaa janan takakreppiin. Janalla myös mielikuvaharjoittelu (koira näkee jäljentekijän lähtevän tallaamaan jälkeä ja viedään sitten autoon) toimii tosi hyvin sekä vahvistamaan irtoamista että oikeaan suuntaan jäljestämistä - edellyttäen että koira ei kuumu tästä liikaa!

-takajälki = älä hermostu! Koiraa ei pidä rangaista eikä ohjaaja saa yhtään ärsyyntyä vaikka se "taas teki noin". Takajälki on kokeessa vain -8p, jos ohjaaja lataa janalle ylipäänsä painetta, koira ei pian lähde metsään lainkaan ja se on sitten -170p... Sari ei osannut antaa selvää syytä takajäljelle lähtöön. Mä jäin vielä miettimään tätä, että oletteko koskaan kuulleet metsästyskoirasta joka ajaisi riistaa väärään suuntaan? No en mäkään, ja uskon että jollain tapaa ihminen on tiedostamattaan tms vahvistanut väärään suuntaan lähtöä. Ohjaajaherkälle koiralle riittää varmasti pelkkä pään tai katseen kääntäminen, varsinkin kun moisia eleitä taas käytetään monessa paikassa nimenomaan ohjaamaan koiraa.

-loppupalkka koiran mukaan, koiralle ei saa tulla liian kiire! Jäi sellanen fiilis, että harvalle se valmis palkka siellä jäljen päässä oikeesti sopii. Ohjaajan tulee aina olla valmis lopettamaan jälki kesken kaiken, osaavankin koiran kanssa, jos se selvisi jostain tosi vaikeesta paikasta ja on silmin nähden väsynyt. Vähintään pitää olla toinen loppupalkka taskussa mukana, että voi ex tempore palkata ja lopettaa jos siltä tuntuu. Jäljen päähän saakka väkisin raahautuminen ei koskaan saa olla itsetarkoitus.

-pennusta asti tehdään riittävän pitkiä jälkiä. Jotkut 10-20m pätkät on ihan yhtä tyhjän kanssa - juuri kun alun häsellys on tiessään ja koira saa kunnolla jäljestä kiinni, se jo päättyykin. Häsellys jää vahvemmin mieleen kuin oikea työskentely ja sitä saa mitä vahvistaa. Jälki tulee kuitenkin olla valmis lopettamaan silloin kun koira esittää hyvää työskentelyä, eikä sortua ajattelemaan että koska selkä väärällä kylvin näitä nameja tänne, pitää ajaa koko jälki loppuun...

-paljon vieraita merkkaamattomia jälkiä jo pennusta asti! Kurssilla ensikertalaisetkin teki toisilleen jäljet, jotta kaikki sai vieraat. Ohjaajan on opeteltava luottamaan koiraansa. Omilla jäljillä jokainen tosi helposti ihan tiedostamattaan ohjaa sitä koiraa, enemmän tai vähemmän, mutta ohjaa kuitenkin. Ohjaaja ei saa tietää missä jälki menee, niin ei ole mahdollisuutta tähän. (Osaavilla, joilla pitempi jälki) jäljentekijän on kuitenkin hyvä olla mukana, jotta voi tarvittaessa ohjata suunnilleen mihin suuntaan se meni, jos tulee paha hukka.

Luksin ongelmaksi ilmoitin kaahaamisen ja että kepit on vain hidaste, joilla ei ole metsässä juuri väliä. Erillisessä ilmaisutreenissä kentällä tms tekee hyvin. Jos pistän sille kunnolla painetta metsässä, ne kepit toimii palkkana, kun koira saa vahvisteen "huh, selvisin, olen oikealla jäljellä" mutta muuten se reagoi tai on reagoimatta miten sattuu ja kaahottaa menemään. Varsinkin helpoilla jäljillä se asenne on luokkaa sunnuntaikävely, jossa ei ole työnteosta aavistustakaan. Tehtiin parin kanssa ristiin jäljet toistemme koirille. Pyysin merkit vähän ennen keppejä, että nähdään mihin ne jää jos jää. Muuten noin alo-mittainen helpohko jälki, jotta se kaahaaminen tulisi parhaiten ilmi. Sanoin, että olen viime aikoina kokeillut olla palkkaamatta kepeistä lainkaan, vain kehu ja nopea lupa jatkaa jälkeä, ja sillä mentiin nytkin.

Jana oli n. 15-20m, jälki lähti vasempaan. Alku oli sellaista matalaksi leikattua pajukkoa, jossa oli niitä törröttäviä kantoja tai miksi niitä nyt sanotaan, ne puun rangat mitä jäljelle on jäänyt. Janalla joku pikku kieppi mutta jäljen nosti hyvin ja haastavasta (?) maastosta huolimatta paineli aika haipakkaa. Heti alkuun piikki jonka ryssi ja tuli kunnon hukka. Sitten mentiin sitä samaa matalaksi vedettyä pajukkoa ja paikoin tosi kosteaa metsäkoneenuraa. Ekan kepin ilmaisi, tokasta meni yli, ja tässä vaiheessa meno oli sellaista että savu nousi korvista. Ohjaajan, tarkoitan. Kyllä mä sitä pidätin ja olin hilannut liinan niin että olin ihan melkeen sen perseessä kiinni, mutta silti se poukkoili menemään miten sattuu ja oli ihan karmeeta katsottavaa. Kakkoskepin jälkeen tuli ohjeita, että nyt vaadi sitä keskittymään ja se liina kunnolla tuntumalle. No yritin, mutta sama meno jatkui, ja kolmoskepillä olis mennyt yli kanssa mutta tiesin että se kreppi oli noin 10m ennen keppiä ja estin sitä menemästä mihinkään. Löytyi se sitten sieltä kun mudi pyöri paikoillaan kun ei eteenkään päässyt. Siinä sitten keskusteltiin pidempään, koira osallistui piippaamalla maassa (!). Se ei kerta kaikkiaan saa edetä senttiäkään pää ylhäällä kaahaten ja mun pitää ottaa ihan oikeasti tiukka tuntuma. Vasta kun se oikein vetää nenä alhaalla, tulen sen perässä. Ai luoja että kävi ranteisiin ja se tuntui enemmän joltain saakelin vetohiihdolta kuin jäljeltä, mutta sehän rupesi töihin! Kaikki "olisko se tuolla, tai tuolla" -poukkoilu ja sellanen levoton kaahaaminen jäi pois ja koira oikeasti meni jälkeä pitkin nenä alhaalla töitä tehden. Ja ne kolme vikaa keppiä nousi hyvin, koira jäljesti suoraan niiden päältä ja läjähti maahan. Vikalla sitten maksisrasia ja narupallo, vähän se kävi pallon kanssa ihmettelemässä jäljellä mukana ollutta yleisöä. :D

Koiralla on kova motivaatio jäljestää ja se kyllä pitää jäljestä silleen huolta, että etsii sen aina uudestaan. Mutta se ei keskity yhtään, vaan poukkoilee just silleen "joojoo, tossa jossain se menee, oho hukkui, no tossa se taas löytyikin" koska mä annan sen tehdä niin. Sanoin, että tuntuu pahalta ajaa 1,5km jälki tiukalla tuntumalla kun eikö se oo aikamoista painostamista. No ei kuulemma ja niin se homma just tehdään, Sari itse ajaa kanssa ihan koiran takaa ja tiukalla tuntumalla, ja ymmärsin että tosi harva voi millään löysällä liinalla siellä mennä. Jälki vaatii myös ohjaajalta 100% keskittymisen ja kun yritin sönköttää että musta on ollut niin ihanaa vaan katsoa koiraa ja antaa sen tehdä työt, sain huutia... ohjaaja keskittyy 100% siihen koiraan, vaatii sitä keskittymään, pitää liinan tiukalla ja katsoo että koira etenee vain pää alhaalla. Koira taas keskittyy jälkeen, eli ohjaaja ei huolehdi jäljestä, ainoastaan vaatii koiraa tekemään työnsä kunnolla. En tiedä miten me ollaan päästy näin pitkälle tollasella pilipalipuuhalla. Nyt vasta ymmärrän, miksi pk-lajeja arvostetaan niin paljon ja miksi niiden sanotaan mittaavan koiran ominaisuuksia. En oo pitänyt voittajaluokan jälkeä kovin kummoisena juttuja, senhän nyt jolkottaa läpi aika kevyesti. Kun pointti onkin se, annetaanko sen koiran vaan juosta siellä, vai jäljestääkö se oikeasti. Sellanen puolen tunnin jäljestys on sekä koiralle että ohjaajalle hyvinkin rankka rupeama!

Kysyin siellä kolmoskepillä, saanko vähän motkottaa koiralle että nyt töihin siitä, ja vastaus oli että et, älä hermostu. Siltä vaaditaan vaan sillä liinalla. Luksi näyttää hyvin selvästi koska se on jäljellä ja koska ei ole (tai ei jäljestä, vaan kaahaa vain), ja kun ei ole, liina stoppaa koiran just siihen paikkaan. Vasta kun se laskee nenän alas ja etenee nenä maassa, tulen sen perässä. Tää on nyt aika rankka vaihe ajaa läpi sille, kun se on saanut tottua tollaseen ja nyt joutuukin yllättäen töihin, joten koira tulee olemaan väsynyt. Minkäänlaista keppiongelmaa sillä ei kuulemma ole, sehän ilmaisee ne oikein hyvin kun keskittyy jälkeen. Ne ylitetyt on olleet just sellasina hetkinä kun koira poukkoaa nenä ylhäällä tai pahimmillaan ei ole edes jäljellä. Täytyy miettiä, josko palaisin palkkaamaan niistä kuitenkin, ja sitä ilmaisua pitää kanssa pohtia olisko se maahan meno historiaa ja keksittäis jotain muuta.

Sehä näyttää ihan asialliselta, paremmalta mitä oli :D (c) E.T.

Jarruta! (c) E.T.

Sunnuntaina hommat jatkui heti aamusta. Onneksi oli aurinkoisempi ja lämpimämpi päivä, piti puolen päivän maissa ottaa koirilta takit pois ettei niiden tule turhan kuuma autossa. Takakontti ja ikkunat oli myös auki ja selvästi se katsominenkin vaan on rankkaa, koska Sieni on onneksi varsin väsynyt nyt illalla kotona kanssa...!

Luksille taas vieraan tekemä jälki. Jana oli varmaan 20-30m, jälki lähti vasempaan. Vanheni melkein 2h, kuusi merkkaamatonta keppiä, pituutta joku reilu alo-melkein avo mukana olleiden mielestä, pari kulmaa ja pääosin suoraa. Koska meillä ei kerta ole keppiongelmaa, päätin palata takaisin palkkaamaan niistä, ja taskussa oli froliceja välikepeille ja maksispurkki sekä pallo loppuun. Mudi oli ihmeen levoton autossa jo aamun, no, tulihan siinä autoa siirrettyä pariin kertaan muiden jälkiä katsomaan mennessä, mutta silti. Piti ihan käyttää se uudestaan tarpeillaan jos se vinkuu paskahätää, mutta ei. Ei ainakaan malttanut miettiä mitään sellasia kun olis pitänyt vaan päästä johonkin piip pii.

No janalla se paska sitten tuli :P Ihme sähellystä ja alussa ollut polku imaisi koiran suoraan etenemisen sijaan. Lähetin sen siitä uudestaan ja sitten se kävi paskalle. Otin sen siitä vielä uudestaan sivulle ja nyt eteni hyvin. Jälkeä tarkasteli muistaakseni oikeaan-väärään-oikeaan suuntaan ennen liikkeelle lähtöä. Sitten hilasin itseni ihan lähelle koiraa ja päätin että nyt me tehdään töitä eikä pelleillä täällä. Pari keppiä siinä nousi ja takana oli aivan hiljaista, ja päättelin sen olevan hyvä merkki, kun mitään ohjeita ei tule. Ranteet kipeenä pidätin koiraa, siitä tuntee tosi hyvin että jäljellä ollessaan se kiskoo niin että tassut kuopii vaikka tyhjää, hukalle se taas ei vedä. Kyllä se jonkun verran päätä nosteli ja pysähtelin aina. Keppejä nousi takaiseen ja hiljaisuus jatkui :) Jossain nelosella tai vitosella sanoivat, että tosi hyvin menee, nyt keskittyy sekä ohjaaja että koira. Ihan lopussa näkyi, että nyt alkaa väsyä, se mielellään alkaisi silloin hutiloimaan ja keskittyminen tuntuu vaikealta, se niin ku yrittää mutta ei oikein enää hermo kestä. Ihan hyvin ajoi kuitenkin loppuun ja oli se hieno tunne tulla sinne kutoselle, missä koira läjähti maahan :)

Ohje oli jatkaa just samalla lailla. Varottava kuitenkin ettei mene liian rankaksi, eli nyt kun se joutuu keskittymään ihan eri tavalla kuin tähän saakka, se on sille aluksi selvästi (henkisesti) rankempaa. Ensi jälki saa olla ihan lyhyt, ja jatkossa mietittävä yksilöllisesti kuinka paljon/miten pitkää voi ja kannattaa tehdä. No niin mä oon tähänkin saakka tehnyt, kyllä mulla yleensä on joku ajatus mitä mä kullakin kerralla haluan treenata ja mikä siinä olisi pointtina. Ja aika harvoin mitään 1,5km jälkiä jaksaa oikeasti tallatakaan. Minusta se koemittainen jälki on sama ku vetäisi kokeenomaisen tottiksen ja tosi harvoin sitäkään teen, kun en näe siinä hyötyjä.

Yleisesti ottaen Sarin mielestä jäljen tulee olla selkeä, eli suorat linjat, selvät kulmat/piikit ja sitten taas suoraa. Ei mitään ihme syheröitä ja kikkailuja. Kysyin, että miksi niin moni antaa kaahaavalle koiralla ohjeeksi että tee sinne sadan kilsan mittaiselle jäljelle saatanasti kulmia ja kaikkia ihme temppuja, että koiralla olisi vaikeeta ja se keskittyisi paremmin. Sari korosti, että tapoja on toki monia, mutta hää itse on sitä mieltä että suora on se pointti ja koiralta vain vaaditaan siinä hallittu jäljestys. Jos treenit on aina kokeessa ihme kikkailua ja koiran kiusaamista, kokeessa sitten kuitenkin on se suht suora, helppo baana ja koira aivan varmasti palaa siihen kaahaamiseen. Sari korostaa kaikessa, että opeta ne perusteet vahvoiksi, älä yritä oikoa huijaamalla koiraa tms. Jos kaahaavalle, hutiloivalle koiralle tekee paljon kulmia, se vaan pahentaa sitä poukkoilua, kun koira skannailee "kääntyiskö se tonne, tai tonne, no varmaan tosta sitten". Koiran pitää voida luottaa että jälki jatkuu eteenpäin. Kun sillä on imu sinne, ohjaaja vain pidättää sitä niin, että se ei pääse milliäkään ellei se nenä ole maassa ja koira tee töitä.

Ohjaaja ei koskaan ikinä milloinkaan hermostu metsässä! Jos koira esim. hukkaa jäljen ja ohjaaja hermostuu siitä, koira ei suinkaan ajattele että hitto, täytyy pitää jäljestä parempi huoli ettei näin käy ja toi pysyy tyytyväisenä. Koira muistaa sen hermostumisen sitten kun sille tulee seuraava hukka, ja se vaikutus näkyy pahimmillaan vasta sillä hetkellä. Tarpeeksi kauan kun jatkaa tätä, koira lopulta on niin paineessa että hukan tultua se lopettaa siihen. Ja ohjaaja miettii, että enkö ole tarpeeksi rankonut kun se "uhittelee" edelleen... just just. Jos metsä on täynnä harhoja tai touhusta ei muusta syystä tule mitään (tänään oli yksi tällainen tapaus), ohjaaja edelleen aivan rauhallisena vaan tulee pois sieltä ja miettii mikä meni pieleen, tekee suunnitelman ensi kerraksi ja lähtee sitten uudestaan hommiin. Ohjaajan hermostuminen ei ikinä johda mihinkään hyvään. Se ei lisää koiran halua eikä taitoa. Jos koiraa tarttee kieltää (esim. riistan jäljille vaihtaminen), siinäkään ei missään nimessä saa hermostua!

Kysyin, onko lyhyellä liinalla ajaminen jotenkin "huono" asia, tai pitäisikö olla tavoitteena että pystyy ajamaan siellä 10m päässä, ja mitenköhän keskiverto menestynyt jälkiharrastaja yleensä tekee. Yleistyksiä en saanut mutta siitä Sari oli varma, että se kaukaa ajamaan pystyminen ei ole mikään tärkeä tavoite, vaan joillekin koirille on aivan ok ajaa läheltä koko niiden elämä eikä sitä todellakaan kannata märehtiä tai pitää huonona juttuna. Metsäjäljellä siis. Koirat ja ohjaajat on yksilöitä ja pitää löytää sellainen tapa mikä sopii niille tiiminä, ja se mikä sopii, on silloin oikea ja hieno tapa, oli se kuinka "outoa" tai "harvinaista" tahansa.

Päivän lopussa esineruutu. Luksi oli toisena koirana, pyysin sille täysin kokeenomaisen suorituksen (alue 50x50m, hyvin vähäinen tuuli, palkka jätettiin autolle, ilmottautuminen, kolme vierasta esinettä niin etten tiennyt missä ne on). Mä olin kyllä ollut mukana tallomassa alueen, että sen verta erilainen oli kuitenkin. Se teki ihan normaalin kivan suorituksen, aikaa ei otettu mutta ei siinä kauheen montaa minsaa mennyt. Kerran se kävi oikealta ulkonakin ja huusin sen takaisin sieltä. Sen jälkeen tuli sitten useempi suht kokenut koira ja Sarin oma myös, ja niillä kaikilla oli enempi vähempi vaikeeta varsinkin keskellä takana kallion alla olleen esineen kanssa! En osannut pitää mudin suoritusta kummoisenakaan mutta kaipa se aika hyvä sitten oli noissa olosuhteissa :) Lopussa jätin sen maahan kun hetki juteltiin, palautetta tuli että voisihan sen opettaa etenemään perälle asti suoraan sinne mihin laitettiin. Nyt on riski että sillä jää joku alue tarkastamatta enkä saa sitä ohjattua sinne. Mitään tollasia sille ei ole koskaan opetettu enkä jaksa kyllä ruvetakaan, se saa tehdä tolla tyylillään jatkossakin. Ku ei kuitenkaan ole mitään sm-tason tavotteita tai mitään niin ihan sama, tykkään että tää on koiran juttu ja se osaa olla itsenäinen. Mähän usein hyvällä tuulella seison ihan keskellä etulinjaa ja lähetän sen vaan siitä, en edes liiku lähettämässä eri kohdista. Koska olen niin laiska ja koiralla se nenä on, käyttäköön sitä. Toinen mistä tuli palautetta oli luovutukset, se hyppää mua vasten. Olen antanut sen tehdä niin, ehkä pitää vähän laittaa sitä ruotuun. Tosin kokeessa usein kun ruutu on vikana, se on jo sen verta väsynyt että ne loikat jää pois. Ja kumarrun yleensä myös vastaan ottamaan esineen kun se on tulossa eteeni, nyt en tehnyt niin. No siinä maassa lopputurinoiden ajan se sitten jodlasi ihan taukoamatta kun oli vähän kiire sinne autolle jääneille palkoille... sinne se sai sitten vetää mut ja kovaa vetikin.

Sieni sai tulla kanssa ihan vikana ottamaan esineet, kun oli tosi hyvin tallattu ruutu ja mahis yleisöön ja vieraisiin esineisiin niin oli pakko pyytää sopiiko. Lähetin sen oikealta sivurajalta, toinen esine oli oikeassa takakulmassa ja toinen jossain aika keskellä. Se eteni yli puoliväliin hyvin ja sitten polku vei sen keskemmälle, josta se pian löysi keskiesineen. Toi sen ihan hyvin, vähän minusta luimuili yleisölle. Siirryin sitten ihan pikkasen keskemmälle, tyyliin pari metriä, ja lähetin sen siitä uudestaan sinne takakulmaan päin. Luulen että nyt vaikutti sekä yleisö, että samasta kohtaa lähetys, ja se oli ihan sitä mieltä että emmää, ei siellä mitään ole. Hassua miten se voikin lässähtää ekan ja tokan välillä! Lähti kuitenkin jonnekin ja meni sinne oikealle ulos missä kaikki muutkin oli käyneet, ja mikä oli jo varmaan tosi hyvin koirien talloma reitti. Kutsuin sen pois ja sitten piti aika monta kertaa saatella syvemmälle, kun se oli sitä mieltä että ei oo, en mene, en tykkää tästä enää. Mutta löyty se sieltä ja oli kovin iloinen Sieni sitten :) Sille pitää vaan tehdä näitä vielä lisää, esim. eka valmiiksi vietynä ja toinen sitten apujen kanssa (avustaja vie, viedään yhdessä, tms), että sille vahvistuu se että niitä on siellä lisää. Sitten kun kaksi menee, otetaan kaksi ekaa valmiina ja kolmas apujen kanssa. Lisäksi mun pitää oikeesti varmaan opettaa sille tota, että lähetän sen samasta kohtaa uudestaan. Se lähtee paljon paremmin jos siirryn selvästi eri kohtaan, ehkä se tuntuu silloin uudelta alueelta eikä siinä tuu niin pahasti sitä "mä menin jo tosta, en mee uudestaan" -efektiä?

Esineruudussa tärkeitä osa-alueita on koiran motivaatio löytää esineet, halu tuoda ne ohjaajalle, irtoaminen/ohjattavuus ja nenänkäyttö/maltillinen vauhti. Jos sinne lataa painetta, koira helposti sulkee nenän ja alkaa vaan juoksennella. Koska stressaantunut koira ei pysty haistamaan yhtä hyvin kuin rento, ja koska se päätön juokseminen usein näyttää ohjaajasta siltä että koira tekee töitä eikä sitä silloin ojenneta (vrt. jos se jäisi seisomaan paikalleen tms). Sama voi koskea alueelta ulos menemistä - koira saattaa siis vaan purkaa stressiä rynnimällä kaukana ohjaajasta. Tai sitten se ei vaan ymmärrä tallauksen merkitystä, tai tuuli vie hajuja, syitä on toki monia. Esineruutua voi opettaa hyvin monella tavalla mutta tärkeää on että kaikki osa-alueet on kunnossa; kukaan ei tee mitään sellasella koiralla joka etsii ja löytää hyvin tehokkaasti mutta ei halua tuoda esineitä ohjaajalle, vaan jää leikkimään keskenään, jne. Ongelmalliset alueet kannattaa korjata ensin jossain muualla ennen kuin vie ne metsään. Ylipäänsä kuulemma esineruutua treenataan ajatuksella liian vähän. Viisi minsaa ei ole kovin pitkä aika kolmelle esineelle ja vahvasta rutiinista on iso apu vieraassa maastossa vierailla esineillä.

Lopuksi sain vielä kommenttia että mun mudi on hyvä koira, sille on tehty pohjat oikein, sillä on motivaatio kunnossa ja se osaa teknisestikin paljon. <3 Se sai kehuja että se on mudiksi hyvähermoinen ja keskittyy kivasti, eikä ole niin rasittavan vilkas mitä moni kuulemma on. En tiedä mitä koiria Sari on tavannut mutta tunnistin kyllä rodun ongelmat tuosta... onhan toi vähän tollanen laiskanpulskea miksi juosta, jos kävellenkin ehtii -tyyppi, mutta olen kyllä silti samaa mieltä että mulla on pirun hyvä koira. :) Kuukauden päästä koe ja jos nyt ei jotain ihmeellistä ryssitä, kyllä kaikkien osa-alueiden pitäisi olla aika hyvällä tasolla ja tulla tulos. Ja jos kun tulee, mehän mennään sinne SM-kisoihin. Ellen jänistä. :D

Alla olevat Luksin kuvat (c) M.K., makkarat kuvasin minä itse.







1 kommentti:

Jenny kirjoitti...

Loistava teksti! Kiitos tästä.